Etusivu | Säännöt | Kroketti muualla netissä

Kroketissa pelaajat lyövät vuorotellen nuijan muotoisilla mailoilla pallojaan maahan upotettujen porttien läpi. Alun perin krokettivälineet olivat kokonaan puusta, mutta nykyään valmistuksessa käytetään usein myös muovia ja metallia. Krokettia pelataan yleensä neljällä pelaajalla. Tavoitteena on läpäistä radalla olevat portit oikeassa järjestyksessä ja osua sen jälkeen lopetuskeppiin. Vaikka kroketti ei ole mikään uhkapeli, niin jännitystä silti pelissä riittää, koska pelin tilanne voi muuttua ratkaisevasti kämmäyksien ja onnistuneiden krokkauksien vuoksi.

Nykyisen kaltaisen kroketin synty sijoittuu 1850-luvulle, jolloin englantilainen urheiluväli- ja leluvalmistaja John Jaques ryhtyi valmistamaan krokettivälineitä. 1870-luvulle mennessä kroketti tunnettiin Englannin siirtomaissa ympäri maailmaa. 1868 perustettu krokettiseura The Wimbledon All England Croquet Club vakiinnutti ensimmäisenä kroketin kilpailusäännöt. Kroketti oli olympialajina vuosina 1900 Pariisissa ja 1904 St. Louisissa. 2. maailmansodan jälkeen kroketti hiipui takapihojen lastenpeliksi, kunnes 1980-luvun alussa sen suosio elpyi jälleen. Maailman Krokettiliitto (World Croquet Federation) perustettiin vuonna 1986 ja vuodesta 1989 lähtien kroketissa on voinut tavoitella maailmanmestaruutta. Tällä hetkellä Maailman Krokettiliiton piirissä on 27 krokettivaltiota.

Jos olet miettinyt nettipokerin pelaamisen aloittamista, niin tarkista ensiksi mitkä pokerisivut kannattaa valita pelaamiseen. Ammattilaispelaajat ovat listanneet internetin johtavat pokerihuoneet paremmuusjärjestykseen pelaajille tärkeiden ominaisuuksien osalta, jotta sinunkin tarpeisiisi löytyisi paras pokerihuone. Tutustu internetin pokerimaailmaan ja säästy turhien oppirahojen maksamiselta pelaamaalla aluksi ilmaista pokeria, engl. free poker, jossa voit voittaa rahapalkintoja.  

Krokettia harvemmin rahapanoksilla pelataan, mutta jos rahapelit kiinnostavat, mutta videopokerit tuntuvat liian vaikeilta, niin raaputuspelit tarjoavat myös jännitystä. Varo, ettet innostu liikaa ja pelaa vain semmoisilla panoksilla, että mahdolliset tappiot eivät harmita liikaa.

© The Studio Royale Team | Palaute ja muut yhteydenotot: info(miukumauku)kroketti.net